perjantai 20. elokuuta 2010

Kohta kotia kohti

Näinpä se sitten hujahti kolme kuukautta Japanissa. Ensi maanantaina rahtaamme laukkumme ja itsemme linja-autolla Tokion Ikebukuroon, josta siirrymme tiistaina lentokentälle. Jos kaikki menee aikataulujen mukaan, olemme jo saman päivän aikana Tampereella.

Pikkuisen kauhistuttaa, miten kaikki ympäri asuntoa levitetyt tavarat saadaan sullottua takaisin kahteen matkalaukkuun. Täältä ostetut tuomiset (pienet tuliaiset, muutama kirja, pari vaatekappaletta jne) eivät voi viedä niin paljon tilaa, kuin miltä tällä hetkellä näyttää...

Koska erilaisia listoja on aina kiva laatia ja lukea, niin tässäpä muutamia sekalaisia, kolmen kuukauden oleskelun aikana mieleen nousseita ajatuksia:

Japanista en jää kaipaamaan
-kuumuutta (tämä kesä on ollut historiallisen tukala)
-futonia
-ylipakattuja elintarvikkeita
-elintarvikkeiden hintatasoa
-avaruusajan wc-pönttöjä
-pullamaista leipää
-surkeita juustoja
-televisio-ohjelmia
-vanhoillisia sukupuolirooleja
-nuorisokulttuuria
-byrokratiaa
-pachinkoja (en ole edes käynyt sisällä, mutta ulkopuolellakin meteli on kammottava)

Japanista jään kaipaamaan
-asiakaspalvelun tasoa
-asiakaspalvelijoiden määrää (missä tahansa)
-siisteyttä
-edullisia ruokapaikkoja
-sushia (pienessä määrin myös sashimia)
-nuudeleita
-kahviloita
-käytöstapoja
-pyöräily
-ystävällisyyttä
-lukemiskulttuuria ja kirjakauppoja
-kierrätystä
-julkisen liikenteen sujuvuutta
-kuria, järjestystä ja turvallisuutta
-talkkaria
-mukavia kaupunkitapahtumia
-kansanperinteen näkymistä nykypäivässä
-hienoja vuoristomaisemia

Siivoamisen ja pakkaamisen lisäksi täytyy vielä nauttiskella viimeisistä päivistä täällä. Ja huomenna näyttäisikin tapahtumakesä saavan jatkoa, kun Niigatan olutfestivaali käynnistyy. Ehkäpä myös naapurin Sunset Cafe vetää meitä puoleensa, ainakin jos elävää musiikkia on illan hämyssä tarjolla.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Festivaalitunnelmaa ja matkailua

Reissaamisen jälkeen pääsimme seuraamaan monenmoista hulinaa kotikulmillamme Niigatassa. Viikonloppuna järjestetty Niigata-festivaali keräsi tuhansittain ihmisiä kaupungin keskustaan. Perjantaina kävimme seuraamassa pari tuntia kestänyttä Japanin suurinta kansantanssikulkuetta, joka valloitti useamman kilometrin pätkän keskikaupungin kaduista. Tanssijat olivat ihan tavallisia, eri yritysten työntekijöitä tai muita kaupunkilaisia, jotka olivat pukeutuneet ryhmänsä kanssa yhteneväisiin yukatoihin. Tanssi oli perin yksinkertainen, mutta aika näyttävä kuitenkin. Pari tuntia liikuntaa paksuhkossa yukatassa keskellä katua reilusti yli 30 asteen lämmössä lienee aika uuvuttavaa, vaikka välillä tanssijat kävivätkin nauttimassa huoltomiesten tarjoamia tee- ja olutvirvokkeita.

Lauantaina festivaali jatkui markkinameiningillä päivällä ja illan ulkoilmajazzkonsertilla. Hämärtyvässä mutta helteisessä illassa oli mukavaa kuunnella ihan mukiinmenevää soitantaa, nautiskella juomapisteen tarjonnasta ja seurata japanilaisten festivaalitunnelmointia. Sunnuntaina Bandain kansoittikin nuorempi väki, kun bussiaseman yläkerran lavalla meuhkasi useampi rokkibändi. Heavyorkesterin esiintyminen sai aikaan jopa riehakasta käytöstä lavan edustalla. Festivaalin huipennukseksi illalla ammuttiin Shinanojoen lähistöltä kahden tunnin ajan ilotulitteita. Väkimäärä joenrannoilla oli ihan valtava, mutta niin myös tapahtumaa valvoneiden poliisien määrä, joten ilta sujui aivan nätisti. Parhaat paikat rannoilta halunneet kaupunkilaiset olivat tulleet paikalle jo useita tunteja ennen tulitusta, me loput yritimme kurkkia näkymiä kauempaa kaduilta.

Maanantaina matkustimme pikakäynnille Sendaihin. Tuossa miljoonakaupungissa Tyynen valtameren rannalla asustaa myös tamperelaisia! Ja kylläpä olikin mukavaa jutustella kahvilasin ja leivoksen äärellä niitä näitä Japanin kummallisuuksista. Kiitos vaan Nipponissuelle ja kumpp. juttuseurasta! Tampereella on sitten minun vuoro tarjota kahvit ja kaakut.

Sendaihin en kerennyt yhden illan aikana paljon tutustua, mutta vilkkaalta ja kauniiltakin paikalta kaupunki näytti. Paikalliset isäntämme yliopistolta veivät meidät tiistaina lähistöllä sijaitsevaan Matsushiman kylään. Kylä sijaitsee lahden rannalla ja saaristoinen näkymä on niin hieno, että se on julistettu yhdeksi kauneimmista paikoista koko Japanissa. Turistikausi näytti olevan kuumimmillaan ja väkeä riitti temppeleissä ja ravintoloissa. Vierailtuamme zenbuddhalaisessa Zuigan-Ji –temppelissä söimme lounaaksi lehmän kieltä, joka Sendain alueella suurta herkkua. Hyvältä maistui, vaikka olikin pirun sitkeää.

Bussimatka takaisin Niigataan kesti pitkään ja oli hikinen. Täällä sitä kuitenkin taas ollaan, tosin ei enää pitkään. Vajaan kahden viikon päästä olemme jo Suomessa.

perjantai 6. elokuuta 2010

Reppureissaaja kotiutui

Niigatassa jälleen. Palasimme takaisin Tokio-Kioto-Osaka -reissultamme toissapäivänä, ja ihan kivaa on ollakin taas kotoisilla kulmilla.

Viikon aikana kerkesi saada vain pienen pintaraapaisun näistä kaupungeista, ja viikko kussakin paikassa olisi varmaankin ollut paikallaan. Meikäläisellähän on jonkin sortin ongelma matkustelussa, kun en osaa olla ollenkaan spontaani, vaan matkaoppaasta täytyy merkata ylös pakolliset nähtävyydet ja suunnitella päiväohjelmat kulkureitteineen. Matkakuvissakin olen aina kartta kädessä vakavalla ilmeellä. Onhan se nyt jonkun otettava matkanjohtajan rooli, muuten menee päättömäksi haahuiluksi ja kaikki pakolliset nähtävyydet jäävät näkemättä...

Alun perin oli tarkoituksena tehdä toiseksi viimeisenä reissupäivänä matka Hiroshimaan (Peace Memorial Parkiin tietysti), mutta aikataulu olisi ollut liian kireä, emmekä olisi kerenneet tutustua Osakaan juuri ollenkaan. Siispä tuo atomipommikaupunki jäi näkemättä. Työjuttujen takia vietimme muuten yhden päivän Kobessa, joka oli pikaisen kaupunkikierroksen perusteella aika hieno paikka Chinatowneineen.

Junapassilla matka eteni yhdessä suhauksessa kaupunkien välillä, ja Tokion sisälläkin juna osoittautui hyväksi menopeliksi. Muissa kaupungeissa metro kuljetti meitä nähtävyydestä toiseen. Hotellimme sijaitsivat hyvillä paikoilla ja olivat Suomen hintatasoon nähden edullisia sekä huippusiistejä. Tosin olen melko varma, että Tokiossa jalkoihini ilmestyneet punaiset paukamat olivat bed bugien (eli luteiden, yäk) puremia...

Katsastimme näissä kaupungeissa varmasti ihan samat nähtävyydet kuin jokainen Lonely Planetin matkaoppaaseen luottava turisti, joten matkaohjelmasta ei sen enempää. Kuvat kertonevat paremmin reissustamme:




Japanin tunnetuin koira, Hachikō, on saanut patsaankin Tokioon. Koiran tarina on perin liikuttava.




Harajukun hienosto-ostarista löytyi näin trendikkäästi nimetty kahvila.





Bakery Cafe 426:n barista pisti parastaan. Makukin oli kohdallaan.





Kioton Higashi Hongan-ji -temppeli, joka lienee yksi maailman suurimmista puurakennuksista





Aika nättiä maisemaa Kioton Imperial Palacen puistossa





Iso tipu tuijotti Koben lintutarhassa.





Hauska puoti Koben Chinatownissa

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Heatwave

Kyllä tarkenee. Päässä on soinut viikon ajan tuo otsikon kappale, jonka esittäjän luulisin pikaisen googlailun perusteella olevan Martha and the Vandellas. Menevä Motown-rallatus kuitenkin. Jossain päin Japania mittari on kivunnut jopa 36 asteeseen, joten varmasti on ikäihmisillä ja muuten heikoilla tukalat paikat. Niigatassa on ollut melko tasaisesti 30 - 33 astetta, joten täällä kyllä pärjätään.

Viime viikonloppuna käväistiin lähistön ostoskeskuksessa. Joskus sitä unohtaa olevansa eri näköinen kuin perusheppu näillä nurkilla, kunnes hampurilaisravintolan ikkunapöydästä pikkupojat osoittelevat ja nauravat meille estottomasti... No, ehkä olimme vain hellehattuinemme ja pyöräilyn jälkeen punakoine naamoinemme koominen näky.

Ylihuomenna lähdemme viikon kestävälle reissulle. Kuten kaikki Japaniin matkaavat, mekin hankimme jo kotomaassa junapassit, jotka vaihdoimme täällä paikanpäällä varsinaiseen lippuun. Suurin osa junista on siis käytössämme seitsemän päivän ajan. Suuntaamme ensin Tokioon, sieltä Kiotoon ja Kobeen ja lopuksi vielä Hiroshimaan. Aikataulu on siis aika tiukka, ja paljon kiinnostavaa jäänee näkemättä.

Hetimiten reissulta kotiuduttuamme käväisemme vielä työjuttujen takia Sendaissa. Siellähän asustelee suomalaisiakin, ainakin mainiota blogiaan kirjoittava Nipponissues. Mielenkiintoista nähdä hänen kotikulmiaan!

Loppuun vielä muutamia kännykkäkameran näpsäisyjä:



Koiranpentumarkkinat ostarilla. Ehkä söpöä mutta hieman arveluttavaa...




Taatusti rantakuntoon tällä luontaistuotteella!




Marketissa: maito, leipä, juusto... oho, neljän litran viskileka meinas unohtua.




Saunatontun kaukainen sukulainen




Personal excite - thanks, make happy" Osuvasti sanottu!

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Liukuhihnalla

Sadekausi on virallisesti ohi! Eipä näillä nurkilla paljoa vettä tullutkaan, mutta mukavampaa silti näin.

Perjantaina pääsimme viimeinkin testaamaan Niigatan rautatieaseman kaiten sushi –ravintolan, eli ruokapaikan, jossa annokset matkaavat keittiöstä ruokailijoiden eteen liukuhihnaa pitkin. Ravintolassa on on siis pitkä baaritiski, jonka ääreen asiakkaat istuvat ja poimivat ohitse kulkeutuvista ruoka-annoksista mieluiset. Ruokien (tässä tapauksessa sushin) hinnat erottaa lautasten kuvioinnista. Testaamassamme ravintolassa hintaluokkia oli viisi, 110 jenistä 540 jeniin. Lopuksi tarjoilija tulee laskemaan kunkin asiakkaan tyhjien lautasten määrän ja laskuttaa sen mukaan.

Ruoka oli todella maistuvaa ja annosten valkkaaminen oma ohjelmanumeronsa. Lautasia kertyi kohtuullinen pino, mutta hinta ei silti kohonnut korkeaksi. Voi olla, että tällä viikolla täytyy palata hihnalle.

Lauantaina matkasimme junalla rauhalliseen Yahikon kylään. Patikoimme lyhyehkön matkan temppelille, joka puistoalueineen oli oikein viehättävä ja suosittu turistinähtävyys. Temppelin takana nousee 638-metrinen Yahiko-vuori, jonka huipulle maisemia tiirailemaan siirryimme köysiratahissillä. Toki takaisin alaskin olisi päässyt samaa rataa pitkin, mutta ajattelin laskeutumisen olevan helppo nakki. Näin jälkiviisaana voin vinkata, että viidakkomaisiin olosuhteisiin ei kannata varustautua ohutpohjaisilla kangastennareilla ja käsilaukulla.

Sunnuntaina Niigatan keskustassa oli jos jonkinlaista konserttia ja toritapahtumaa. Starbucksin edessä esiintynyt pikkutyttöjen rumpuryhmä huipputaitava! Tytöt keräsivät rummutuksellaan rahaa hyväntekeväisyyteen.

Maanantaina Japanissa vietettiin Umi no hi –juhlapäivää eli meren päivää. Koko maassa oli siis yleinen vapaapäivä, joten poljimme tietysti vuokrapyörillä katsastamaan hiekkarannan tilanteen. Täyttä oli.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Ihmetyksiä

Viikko on ollut tapahtumaköyhä, joten tähän väliin lyhyt bloggaus.

Viikkokausia jatkunut kammottava meteli loppuu onneksi huomenna, nimittäin ylähuoneen vaalipäivä koittaa. Muuten rauhallisessa Niigatassakin vaaliautot kovaäänisineen ovat rällänneet pitkin katuja tauotta aamusta iltaan, ja nyt ralli toivottavasti loppuu.

Sadekauden alennusmyynnit käyvät vilkkaana, ja meteliä riittää myös tavarataloissa. Normaalistikin ääntä piisaa, koska jokaikinen paikalla oleva myyjä, siivooja, hyllyttäjä, vartija ym. tervehtii reippaasti jokaista sisään astuvaa asiakasta. Nyt alennusmyyntien aikaan vaatekaupoissa meno on vielä hektisempää, kun myyjät huutelevat tauotta erikoistarjouksia ja aleprosentteja samalla kun järjestelevät asiakkaiden mylläämiä laareja ja hyllyjä. Vähän kuin aikoinaan Mustamäen torilla.

Japanissa t-paidassa tai muissa myyntiartikkeleissa saattaa muuten lukea englanniksi ihan mitä tahansa, yleensä jotain käsittämätöntä. Harmittaa, kun ei ole sattunut kamera mukaan, mutta lupaan pistää lähiaikoina näitä huvittavia esimerkkejä tänne. Matkailijaa kummastuttavat lisäksi yllättävät suomenkielisyydet, kuten SM2-ketjun vaatekaupat Ehkä Söpö, Keittiö, Otan tämän ja Olohuone. Keittiöön törmäsin täällä Niigatassa isossa ostoskeskuksessa ja nämä erikoiset myyntiartikkelit löytyivät lähitavaratalon kodinosastolta:

Kahvila Välipala

Mystinen tarra-arkki

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Viinitilalla

Viikonloppu alkoi miellyttävällä tavalla, nimittäin lounaalla paikallisella viinitilalla. Enpäs tiennytkään, että Japanissa edes valmistetaan viinejä, mutta pikaisella googlauksella jo löysin useita kymmeniä viinitiloja. Eurooppaan japanilaista viiniä ei ole vielä montaa vuotta tuotu, mutta muutamia erinomaisia arvosteluja sattui silmään myös. Oma tietämyksenihän aiheesta on hyvin rajoittunut, arvioin viinit asteikolla hyvä – huono. Nyt maistamani sijoittuivat tuohon hyvään päähän.

Uchinon juna-asemalta matka Cave d’Occi -viinitilalle taittui ilmaisella pikkubussikyydityksellä. Viinitila sijaitsee matalan vuoren (unohdin nimen) suojaisassa läheisyydessä, Niigatan prefektuurin kuumimmassa paikassa. Rypälepeltojen ympäröimällä pihalla sijaitsivat hotelli päiväkylpylöineen, viinimyymälä, ravintola ja kahvila. Aika nätti miljöö, vähän tuli mieleen eräänkin Sideways-elokuvan maisemat. Vieraita tilalla oli mukavasti, ei kuitenkaan tungokseen asti. Italialaistyylisen lounaan kyytipojaksi juomamme valkoviini oli hyvää, ja pienen ulkoilmakierroksen jälkeen kävimme vielä maistelemassa lisää tilan tuotteita myymälän puolella. lmeisesti virkistyspäivää viettämässä ollut, hieman janoinen valkokaulusporukka sattui samaan aikaan myymälään, mutta hässäkkä oli vain väliaikainen. Tuliaisiksi lähti mukaan Milieu roséviini vuodelta 2009.

Asiasta aasinsillan kautta toiseen. Roséviini saa odottaa korkkaamistaan, kunnes saan hankittua korkkiruuvin. Melkein tiedänkin jo, mistä sen löydän, ja vielä halvalla! Jokaisessa matkaoppaassa ja –blogissa tämä muistetaan mainita, mutta menköön. Kun täällä tämä hintataso ei ole matalin, niin erityiset sadan jenin kaupat ovat ehdoton käyntikohden turistille. Meidänkin lähistöllämme Furumachin alueella on melkein vierekkäin kaksi halpakauppaa. Tosiasiassa kaikki tuotteet maksavat 100 jeniä + veron, eli 105 jeniä. Valikoima on tietysti sitten pientä krääsää ja joskus tarpeellistakin tavaraa sekä kuivaelintarvikkeita. Talouteemme näistä kahdesta kaupasta on hankittu jo ainakin sisätossut, sukat, vessaharja, pesuaine, shampoo, kaksi kauppakassia, kirjepaperia, pesupussi, ompelusetti ja muovikauha. Ja tuliaiset tullaan hakemaan tuolta myös, on sen verran laajat syömäpuikkovalikoimat!

Lauantaina vuokrasimme taas pitkästä aikaa polkupyörät ja teimme reippaan parin tunnin lenkin. Tällä kertaa alle sattui hieman parempi ja isompikin pyörä, joten hyvin rullasi. Takaisin tullessa piti vielä istahtaa jäähdyttelemään rantakahvilaan, jossa maistoin tapiokapallerojuoman. Kyseessä on kylmä maitoon tehty makea teejuoma, jonka pohjalla lilluu tapiokajauhosta valmistettuja mustia helmiä. Ilmeisesti tämmöiset juomat ovat olleet Aasiassa suosittu villitys jo 1980-luvulta lähtien, mutta eivät koskaan rantautuneet Eurooppaan saakka. Tapiokapallerot lurpsahtelevat paksun pillin läpi juoman mukana suuhun, ja ne muistuttavat vähän helmipuuron helmiä, mutta ovat paljon isompia. Eksoottista, taas!