Heatwave

Kyllä tarkenee. Päässä on soinut viikon ajan tuo otsikon kappale, jonka esittäjän luulisin pikaisen googlailun perusteella olevan Martha and the Vandellas. Menevä Motown-rallatus kuitenkin. Jossain päin Japania mittari on kivunnut jopa 36 asteeseen, joten varmasti on ikäihmisillä ja muuten heikoilla tukalat paikat. Niigatassa on ollut melko tasaisesti 30 - 33 astetta, joten täällä kyllä pärjätään.

Viime viikonloppuna käväistiin lähistön ostoskeskuksessa. Joskus sitä unohtaa olevansa eri näköinen kuin perusheppu näillä nurkilla, kunnes hampurilaisravintolan ikkunapöydästä pikkupojat osoittelevat ja nauravat meille estottomasti... No, ehkä olimme vain hellehattuinemme ja pyöräilyn jälkeen punakoine naamoinemme koominen näky.

Ylihuomenna lähdemme viikon kestävälle reissulle. Kuten kaikki Japaniin matkaavat, mekin hankimme jo kotomaassa junapassit, jotka vaihdoimme täällä paikanpäällä varsinaiseen lippuun. Suurin osa junista on siis käytössämme seitsemän päivän ajan. Suuntaamme ensin Tokioon, sieltä Kiotoon ja Kobeen ja lopuksi vielä Hiroshimaan. Aikataulu on siis aika tiukka, ja paljon kiinnostavaa jäänee näkemättä.

Hetimiten reissulta kotiuduttuamme käväisemme vielä työjuttujen takia Sendaissa. Siellähän asustelee suomalaisiakin, ainakin mainiota blogiaan kirjoittava Nipponissues. Mielenkiintoista nähdä hänen kotikulmiaan!

Loppuun vielä muutamia kännykkäkameran näpsäisyjä:

Koiranpentumarkkinat ostarilla. Ehkä söpöä mutta hieman arveluttavaa...

Taatusti rantakuntoon tällä luontaistuotteella!

Marketissa: maito, leipä, juusto... oho, neljän litran viskileka meinas unohtua.

Saunatontun kaukainen sukulainen

Personal excite - thanks, make happy" Osuvasti sanottu!

Liukuhihnalla

Sadekausi on virallisesti ohi! Eipä näillä nurkilla paljoa vettä tullutkaan, mutta mukavampaa silti näin.

Perjantaina pääsimme viimeinkin testaamaan Niigatan rautatieaseman kaiten sushi –ravintolan, eli ruokapaikan, jossa annokset matkaavat keittiöstä ruokailijoiden eteen liukuhihnaa pitkin. Ravintolassa on on siis pitkä baaritiski, jonka ääreen asiakkaat istuvat ja poimivat ohitse kulkeutuvista ruoka-annoksista mieluiset. Ruokien (tässä tapauksessa sushin) hinnat erottaa lautasten kuvioinnista. Testaamassamme ravintolassa hintaluokkia oli viisi, 110 jenistä 540 jeniin. Lopuksi tarjoilija tulee laskemaan kunkin asiakkaan tyhjien lautasten määrän ja laskuttaa sen mukaan.

Ruoka oli todella maistuvaa ja annosten valkkaaminen oma ohjelmanumeronsa. Lautasia kertyi kohtuullinen pino, mutta hinta ei silti kohonnut korkeaksi. Voi olla, että tällä viikolla täytyy palata hihnalle.

Lauantaina matkasimme junalla rauhalliseen Yahikon kylään. Patikoimme lyhyehkön matkan temppelille, joka puistoalueineen oli oikein viehättävä ja suosittu turistinähtävyys. Temppelin takana nousee 638-metrinen Yahiko-vuori, jonka huipulle maisemia tiirailemaan siirryimme köysiratahissillä. Toki takaisin alaskin olisi päässyt samaa rataa pitkin, mutta ajattelin laskeutumisen olevan helppo nakki. Näin jälkiviisaana voin vinkata, että viidakkomaisiin olosuhteisiin ei kannata varustautua ohutpohjaisilla kangastennareilla ja käsilaukulla.

Sunnuntaina Niigatan keskustassa oli jos jonkinlaista konserttia ja toritapahtumaa. Starbucksin edessä esiintynyt pikkutyttöjen rumpuryhmä huipputaitava! Tytöt keräsivät rummutuksellaan rahaa hyväntekeväisyyteen.

Maanantaina Japanissa vietettiin Umi no hi –juhlapäivää eli meren päivää. Koko maassa oli siis yleinen vapaapäivä, joten poljimme tietysti vuokrapyörillä katsastamaan hiekkarannan tilanteen. Täyttä oli.

Ihmetyksiä

Viikko on ollut tapahtumaköyhä, joten tähän väliin lyhyt bloggaus.

Viikkokausia jatkunut kammottava meteli loppuu onneksi huomenna, nimittäin ylähuoneen vaalipäivä koittaa. Muuten rauhallisessa Niigatassakin vaaliautot kovaäänisineen ovat rällänneet pitkin katuja tauotta aamusta iltaan, ja nyt ralli toivottavasti loppuu.

Sadekauden alennusmyynnit käyvät vilkkaana, ja meteliä riittää myös tavarataloissa. Normaalistikin ääntä piisaa, koska jokaikinen paikalla oleva myyjä, siivooja, hyllyttäjä, vartija ym. tervehtii reippaasti jokaista sisään astuvaa asiakasta. Nyt alennusmyyntien aikaan vaatekaupoissa meno on vielä hektisempää, kun myyjät huutelevat tauotta erikoistarjouksia ja aleprosentteja samalla kun järjestelevät asiakkaiden mylläämiä laareja ja hyllyjä. Vähän kuin aikoinaan Mustamäen torilla.

Japanissa t-paidassa tai muissa myyntiartikkeleissa saattaa muuten lukea englanniksi ihan mitä tahansa, yleensä jotain käsittämätöntä. Harmittaa, kun ei ole sattunut kamera mukaan, mutta lupaan pistää lähiaikoina näitä huvittavia esimerkkejä tänne. Matkailijaa kummastuttavat lisäksi yllättävät suomenkielisyydet, kuten SM2-ketjun vaatekaupat Ehkä Söpö, Keittiö, Otan tämän ja Olohuone. Keittiöön törmäsin täällä Niigatassa isossa ostoskeskuksessa ja nämä erikoiset myyntiartikkelit löytyivät lähitavaratalon kodinosastolta:

Kahvila Välipala

Mystinen tarra-arkki

Viinitilalla

Viikonloppu alkoi miellyttävällä tavalla, nimittäin lounaalla paikallisella viinitilalla. Enpäs tiennytkään, että Japanissa edes valmistetaan viinejä, mutta pikaisella googlauksella jo löysin useita kymmeniä viinitiloja. Eurooppaan japanilaista viiniä ei ole vielä montaa vuotta tuotu, mutta muutamia erinomaisia arvosteluja sattui silmään myös. Oma tietämyksenihän aiheesta on hyvin rajoittunut, arvioin viinit asteikolla hyvä – huono. Nyt maistamani sijoittuivat tuohon hyvään päähän.

Uchinon juna-asemalta matka Cave d’Occi -viinitilalle taittui ilmaisella pikkubussikyydityksellä. Viinitila sijaitsee matalan vuoren (unohdin nimen) suojaisassa läheisyydessä, Niigatan prefektuurin kuumimmassa paikassa. Rypälepeltojen ympäröimällä pihalla sijaitsivat hotelli päiväkylpylöineen, viinimyymälä, ravintola ja kahvila. Aika nätti miljöö, vähän tuli mieleen eräänkin Sideways-elokuvan maisemat. Vieraita tilalla oli mukavasti, ei kuitenkaan tungokseen asti. Italialaistyylisen lounaan kyytipojaksi juomamme valkoviini oli hyvää, ja pienen ulkoilmakierroksen jälkeen kävimme vielä maistelemassa lisää tilan tuotteita myymälän puolella. lmeisesti virkistyspäivää viettämässä ollut, hieman janoinen valkokaulusporukka sattui samaan aikaan myymälään, mutta hässäkkä oli vain väliaikainen. Tuliaisiksi lähti mukaan Milieu roséviini vuodelta 2009.

Asiasta aasinsillan kautta toiseen. Roséviini saa odottaa korkkaamistaan, kunnes saan hankittua korkkiruuvin. Melkein tiedänkin jo, mistä sen löydän, ja vielä halvalla! Jokaisessa matkaoppaassa ja –blogissa tämä muistetaan mainita, mutta menköön. Kun täällä tämä hintataso ei ole matalin, niin erityiset sadan jenin kaupat ovat ehdoton käyntikohden turistille. Meidänkin lähistöllämme Furumachin alueella on melkein vierekkäin kaksi halpakauppaa. Tosiasiassa kaikki tuotteet maksavat 100 jeniä + veron, eli 105 jeniä. Valikoima on tietysti sitten pientä krääsää ja joskus tarpeellistakin tavaraa sekä kuivaelintarvikkeita. Talouteemme näistä kahdesta kaupasta on hankittu jo ainakin sisätossut, sukat, vessaharja, pesuaine, shampoo, kaksi kauppakassia, kirjepaperia, pesupussi, ompelusetti ja muovikauha. Ja tuliaiset tullaan hakemaan tuolta myös, on sen verran laajat syömäpuikkovalikoimat!

Lauantaina vuokrasimme taas pitkästä aikaa polkupyörät ja teimme reippaan parin tunnin lenkin. Tällä kertaa alle sattui hieman parempi ja isompikin pyörä, joten hyvin rullasi. Takaisin tullessa piti vielä istahtaa jäähdyttelemään rantakahvilaan, jossa maistoin tapiokapallerojuoman. Kyseessä on kylmä maitoon tehty makea teejuoma, jonka pohjalla lilluu tapiokajauhosta valmistettuja mustia helmiä. Ilmeisesti tämmöiset juomat ovat olleet Aasiassa suosittu villitys jo 1980-luvulta lähtien, mutta eivät koskaan rantautuneet Eurooppaan saakka. Tapiokapallerot lurpsahtelevat paksun pillin läpi juoman mukana suuhun, ja ne muistuttavat vähän helmipuuron helmiä, mutta ovat paljon isompia. Eksoottista, taas!