Arki alkoi

Asetuimme muutama paiva sitten vuokra-asuntoomme Niigatan Bandain alueelle. Kyseinen alue on muutaman minuutin kavelymatkan paassa bussi- ja juna-asemilta, eli ihan keskeilla paikalla. Hra ja rva Kikuchin ystavallisella avustuksella olemme hankkineet kaikki tarvittavat tavarat, kuten futonin ja astioita, ja kayneet tervehtimassa naapurit rapustamme. Olimme onneksi varautuneet isolla lajalla pienia tuliaislahjoja, joita jaoimme tehdaksemme fiksun ensivaikutelman.

Taloamme talkkaroi viehattava vanha herra (ei valitettavasti jaanyt nimi mieleen), jonka tehtaviin kuuluu kulunvalvonta ja yleinen jarjestyksenpito. Ylitsevuotava ystavallisyys lienee erityisesti vanhojen ihmisten selkarangassa, silla tervetuliaislahjamme aiheutti varsinaisen kilpakumartelun.

Englanniksi taalla on ihan turha yrittaa asioida, mutta hymyilemalla ja elekielella paasee aika pitkalle. Esimerkiksi rautatieaseman Tourist Information -pisteessa ei tietenkaan kukaan puhunut englantia, vaan ystavallinen kysymykseni aiheutti pienen paniikin. Ilmeisesti turisteja on niin vahan, ettei palveluja englanniksi juuri kysyta. Vastaani on tullut viiden paivan aikana kolme turistilta nayttavaa tyyppia, elakelaispariskunta ja yksi vihelteleva jenkki.

Ihan mukavasti on tama arki alkanut hahmottua. Ruokapaikkoja, kahviloita (mm. ranskalaistyylinen leivoskahvila, jossa ilokseni soitetaan hyvaa musiikkia), marketteja ja muita kauppoja loytyy ihan lahistolta, lisaksi asuinseutumme on oikein rauhallinen ja sijaitsee joen rannalla hienon Bandai-sillan korvalla. Internet-yhteytta ei asunnossa sitten ollutkaan, mutta onneksi loysin lahistolta kirjaston, jossa paasen verkkoon.

Tanaan olisi tarkoitus kokkailla ensi kertaa kotona. Ravintoloissa syominen on taalla kohtuullisen hintaista, muttei kuitenkaan halpaa, joten on aika opetella kaasuhellan kayttamista.

Perillä!

Täällä sitä hotellissa köllötellään yukatassa (eikun kyllä tämä taitaa olla ihan kylpytakki)pikkuruisessa hotellihuoneessa. Jo heti nyt ensimmäisenä iltani selvisi, että ellei vuokra-asunnossamme ole televisiota, ei ole kyllä tarpeenkaan. Sen verran outoa ohjelmaa täkäläinen toosa suoltaa.

Koko tulomatka lentoineen ja pika- sekä luotijunailuineen sujui yllättävän juohevasti. Etukäteen hermostutti junanvaihto Tokion rautatieaseman ihmismeressä, mutta ihan turhaan. Hämpillä Sokkarin edessä on paljon hankalampaa edetä. Ostettiin lounasruokaboksit (bentot) ihan sokkona vaan, ja istahdettiin eläkeläismummojen ja -paappojen joukkoon evästämään. Oikea juna Niigataan löytyi helposti, mitä nyt lipunostossa oli kielimuurin takia vähän änkkäämistä.

Illalla herra prof. Kikuchi vei meidät syömään hotellimme vieressä sijaitsevaan suosittuun kalaravintolaan. Istuimme avokeittiön edessä pitkässä pöydässä, ja näimme miten näppärä nuori mieskokki leikkeli tuoretta (potkivaa) kalaa taidokkaasti sashimiksi. Eli siis raakana tuli nautittua mm. useita eri kalalajeja (tonnikalan tunnistin, muita en), sekä ostereita ja jotain kalan sisältä kaivettua töhnää, joka siis ei ilmeisesti ollut mätiä. Pöytään tuotiin myös pieni hiiligrilli, jossa paistettiin rapua ja simpukoita. Lisäksi napostelin mustekalaa, merisiiliä ja jotain oranssia vanukkaan näköistä mutta kalan makuista tytinää. Otinpa kuvankin hienosta asetelmasta, mutta valitettavasti vasta sitten kun parhaat palat oli jo syöty. Ruokailu oli mahtava kokemus, mutta ihan varotoimenpiteiksi piti hotellilla vielä ottaa pieni viskinaukku.

Huomenna siirrymme vuokrakämppäämme, sieltä kuulumisia sitten kun yhteydet saadaan pelaamaan.

Lähtöpäivän aatto

Kamat alkavat olla kohtsillään kasassa, vielä viime hetken pakkailuja ja tarkastuksia tehdään. Onneksi tuli hankittua tuo mainio Japanin-matkailijan fraasisanakirja, jossa on mukavasti selvitetty myös matkailijaa todennäköisesti ihmetyttäviä seikkoja, kuten sikäläinen lahjanantokulttuuri. Pakaaseissamme lähteekin mukaan kasa tuliaisia, mm. kahdeksalle naapurillemme.

Niigatan-asunnossamme pitäisi olla internet-yhteys, joten sieltä sitten kirjoittelen kuulumisia seuraavan kerran.

Taustaa matkalle

Lähden paremman puoliskon työn takia viikon kuluttua koko kesäksi Japaniin, tarkemmin siis Niigataan. Wikipedia-artikkelin lisäksi juurikaan muuta informaatiota ei suomeksi ole saatavilla, matkaoppaissakin kerrotaan, että kyseessä on verrattain tylsä
800 000 asukkaan kaupunki. Sinne sitä nyt kuitenkin lähdetään. Japanissa emme ole koskaan käyneet, emmekä kieltä opiskelleet, joten jonkinlainen kulttuurishokki varmasti odottaa.

Kummallakaan meistä ei ole koskaan ollut mitään kummempaa haavetta Japaniin matkustamisesta. Sushista ja rameneista kyllä tykkäämme, joten paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen lienee mielenkiintoista. Muuta puuhastelua en ole reissun ajaksi suunnitellut, ja aika rennosti aion viettää nämä kolme kuukautta niigatalaisena kotirouvana.

Uusi matkalaukku, sanakirja, tukku jenejä ja joitain vaatteita matkaa varten on jo hankittu. Mukaan otettavan vaate- ja kenkävalikoiman määrä vähän arveluttaa. Mahtaako näin iso ja isolla räpylälläkin varustettu naishenkilö löytää paikan päältä mitään? Myös kesäkuussa alkava sadekausi panee mietteliääksi. Entäpä toimiiko pankkikortti? Löydämmekö Tokion juna-asemalta oikeaan Shinkansen-junaan?