lauantai 3. heinäkuuta 2010

Viinitilalla

Viikonloppu alkoi miellyttävällä tavalla, nimittäin lounaalla paikallisella viinitilalla. Enpäs tiennytkään, että Japanissa edes valmistetaan viinejä, mutta pikaisella googlauksella jo löysin useita kymmeniä viinitiloja. Eurooppaan japanilaista viiniä ei ole vielä montaa vuotta tuotu, mutta muutamia erinomaisia arvosteluja sattui silmään myös. Oma tietämyksenihän aiheesta on hyvin rajoittunut, arvioin viinit asteikolla hyvä – huono. Nyt maistamani sijoittuivat tuohon hyvään päähän.

Uchinon juna-asemalta matka Cave d’Occi -viinitilalle taittui ilmaisella pikkubussikyydityksellä. Viinitila sijaitsee matalan vuoren (unohdin nimen) suojaisassa läheisyydessä, Niigatan prefektuurin kuumimmassa paikassa. Rypälepeltojen ympäröimällä pihalla sijaitsivat hotelli päiväkylpylöineen, viinimyymälä, ravintola ja kahvila. Aika nätti miljöö, vähän tuli mieleen eräänkin Sideways-elokuvan maisemat. Vieraita tilalla oli mukavasti, ei kuitenkaan tungokseen asti. Italialaistyylisen lounaan kyytipojaksi juomamme valkoviini oli hyvää, ja pienen ulkoilmakierroksen jälkeen kävimme vielä maistelemassa lisää tilan tuotteita myymälän puolella. lmeisesti virkistyspäivää viettämässä ollut, hieman janoinen valkokaulusporukka sattui samaan aikaan myymälään, mutta hässäkkä oli vain väliaikainen. Tuliaisiksi lähti mukaan Milieu roséviini vuodelta 2009.

Asiasta aasinsillan kautta toiseen. Roséviini saa odottaa korkkaamistaan, kunnes saan hankittua korkkiruuvin. Melkein tiedänkin jo, mistä sen löydän, ja vielä halvalla! Jokaisessa matkaoppaassa ja –blogissa tämä muistetaan mainita, mutta menköön. Kun täällä tämä hintataso ei ole matalin, niin erityiset sadan jenin kaupat ovat ehdoton käyntikohden turistille. Meidänkin lähistöllämme Furumachin alueella on melkein vierekkäin kaksi halpakauppaa. Tosiasiassa kaikki tuotteet maksavat 100 jeniä + veron, eli 105 jeniä. Valikoima on tietysti sitten pientä krääsää ja joskus tarpeellistakin tavaraa sekä kuivaelintarvikkeita. Talouteemme näistä kahdesta kaupasta on hankittu jo ainakin sisätossut, sukat, vessaharja, pesuaine, shampoo, kaksi kauppakassia, kirjepaperia, pesupussi, ompelusetti ja muovikauha. Ja tuliaiset tullaan hakemaan tuolta myös, on sen verran laajat syömäpuikkovalikoimat!

Lauantaina vuokrasimme taas pitkästä aikaa polkupyörät ja teimme reippaan parin tunnin lenkin. Tällä kertaa alle sattui hieman parempi ja isompikin pyörä, joten hyvin rullasi. Takaisin tullessa piti vielä istahtaa jäähdyttelemään rantakahvilaan, jossa maistoin tapiokapallerojuoman. Kyseessä on kylmä maitoon tehty makea teejuoma, jonka pohjalla lilluu tapiokajauhosta valmistettuja mustia helmiä. Ilmeisesti tämmöiset juomat ovat olleet Aasiassa suosittu villitys jo 1980-luvulta lähtien, mutta eivät koskaan rantautuneet Eurooppaan saakka. Tapiokapallerot lurpsahtelevat paksun pillin läpi juoman mukana suuhun, ja ne muistuttavat vähän helmipuuron helmiä, mutta ovat paljon isompia. Eksoottista, taas!

Ei kommentteja: