Juhannus

Viikko on ollut sään puolesta vaihteleva: suoraa auringonpaistetta päivällä ja kunnon sadetta yöllä. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen paita liimautuu selkään, mutta näköjään tähänkin tottuu, kun ei sille mitään voi kuitenkaan. Miten nuo paikalliset näyttävätkin niin freeseiltä?

Viikon puheenaihe Niigatassa on ollut vuodesta 1943 toimineen Daiwa-tavaratalon sulkeminen. Paikallisuutisissa näkyi useampikin itkevä asiakas kaupan viimeisen aukiolopäivän juhlallisuuksissa. Tavaratalo sijaitsi Furumachin alueeella, jonka vetovoimaisuuden säilyttämiseksi on nyt järjestetty mm. edullinen 100 jenin bussilinja. Kävin alkuviikosta toteamassa, että loppuunmyynti oli alennusprosenteiltaan aika surkea ja vaatevalikoima lähinnä vanhemmille rouville suunnattu.

Matkustin eilen ensimmäistä kertaa paikallisjunalla. Keskellä päivää en valitettavasti päässyt aistimaan äärimmillään täyden ruuhkajunan tunnelmaa, mutta muuten matka Niigatan keskustasta yliopistolle Uchinoon sujui mukavasti. Kukaan ei läpättänyt kännykkään (eikä täällä muutenkaan kukaan puhu julkisesti puhelimeensa), ja juna kulki tarkalleen aikataulussa. Sanotaankin, että Japanissa junat ovat niin täsmällisiä, että niiden mukaan voi vaikka tarkistaa kellonsa. Uchinossa ei sitten juuri olekaan mitään nähtävää turistille, mutta hyvä ruokapaikka löytyi ja karaokeakin olisi päässyt laulamaan vaaleanpunaiseen koppiin.

Kesäkuu on Japanissa hiljaiseloa kansanjuhlien osalta, niinpä mekin vietimme juhannusta matalalla profiililla. Ostimme sentään lähimarketista pottuja, makkaraa ja muutama virvoitusjuoma. Juhannusäiväksi naapurin Sunset Cafe oli kuitenkin järjestänyt meille ohjelmaa, ja jatsiduoa kuunnellessa olikin leppoisaa kiepaista pari drinkkiä hämärtyvässä illassa.