perjantai 6. elokuuta 2010

Reppureissaaja kotiutui

Niigatassa jälleen. Palasimme takaisin Tokio-Kioto-Osaka -reissultamme toissapäivänä, ja ihan kivaa on ollakin taas kotoisilla kulmilla.

Viikon aikana kerkesi saada vain pienen pintaraapaisun näistä kaupungeista, ja viikko kussakin paikassa olisi varmaankin ollut paikallaan. Meikäläisellähän on jonkin sortin ongelma matkustelussa, kun en osaa olla ollenkaan spontaani, vaan matkaoppaasta täytyy merkata ylös pakolliset nähtävyydet ja suunnitella päiväohjelmat kulkureitteineen. Matkakuvissakin olen aina kartta kädessä vakavalla ilmeellä. Onhan se nyt jonkun otettava matkanjohtajan rooli, muuten menee päättömäksi haahuiluksi ja kaikki pakolliset nähtävyydet jäävät näkemättä...

Alun perin oli tarkoituksena tehdä toiseksi viimeisenä reissupäivänä matka Hiroshimaan (Peace Memorial Parkiin tietysti), mutta aikataulu olisi ollut liian kireä, emmekä olisi kerenneet tutustua Osakaan juuri ollenkaan. Siispä tuo atomipommikaupunki jäi näkemättä. Työjuttujen takia vietimme muuten yhden päivän Kobessa, joka oli pikaisen kaupunkikierroksen perusteella aika hieno paikka Chinatowneineen.

Junapassilla matka eteni yhdessä suhauksessa kaupunkien välillä, ja Tokion sisälläkin juna osoittautui hyväksi menopeliksi. Muissa kaupungeissa metro kuljetti meitä nähtävyydestä toiseen. Hotellimme sijaitsivat hyvillä paikoilla ja olivat Suomen hintatasoon nähden edullisia sekä huippusiistejä. Tosin olen melko varma, että Tokiossa jalkoihini ilmestyneet punaiset paukamat olivat bed bugien (eli luteiden, yäk) puremia...

Katsastimme näissä kaupungeissa varmasti ihan samat nähtävyydet kuin jokainen Lonely Planetin matkaoppaaseen luottava turisti, joten matkaohjelmasta ei sen enempää. Kuvat kertonevat paremmin reissustamme:




Japanin tunnetuin koira, Hachikō, on saanut patsaankin Tokioon. Koiran tarina on perin liikuttava.




Harajukun hienosto-ostarista löytyi näin trendikkäästi nimetty kahvila.





Bakery Cafe 426:n barista pisti parastaan. Makukin oli kohdallaan.





Kioton Higashi Hongan-ji -temppeli, joka lienee yksi maailman suurimmista puurakennuksista





Aika nättiä maisemaa Kioton Imperial Palacen puistossa





Iso tipu tuijotti Koben lintutarhassa.





Hauska puoti Koben Chinatownissa

Ei kommentteja: